lauantai 3. marraskuuta 2012

Muisteloita kesästä 2012

Kesä 2012 oli poikkeuksellisen sateinen, niin täällä meillä kuin muuallakin suomessa. 
Siitä huolimatta marjasato oli tänäkin kesänä hyvä. :)
Karhunvadelma, Sonja, teki mahtavan sadon, nyt ensimmäistä kertaa.

Pensasmustikat, Aino ja Alvari, antoi satoa paljon ja pitkään. Söimme Ukin kanssa mustikoita joka päivä, noin 1/2litraa likimain 2kk. Jokusen rasiallisen sain niitä pakastimeenkin ja tietysti Prinsessalle.
Pakastetut mustikat meni hukkaan kun pakastin hajosi elokuussa, silloin oli myös vatut ja mansikat jo säilötty :(
Vieläkään ei ole vakuutusyhtiöstä tullut minkäänlaista vastausta korvaako kotivakuutus mitään.


Mansikoitakin saatiin välipalaksi ihan kivasti, 


Viinimarjapensaille teimme kyllästetytästäpuusta rastasverkoille kehikon. Se oli kyllä hyvä idea, vaikka itse sanonkin, marjat oli helppo kerätä tuolla verkkojen alla. Ostin kaksi 8mx10m verkkoa ja niistä sai "teltan" viriteltyä helposti ja verkkojen saumakohtaan jäi helppo käyttöinen ovi. Verkot otettiin pois vasta kun kaikki marjat oli kerätty ja nyt kehikko on ensi kesänä valmiina odottamassa.
Maurin makeoista saatiin vadelmia hyvin ja vasta aivan viimeisiin tuli jostain matoja ja home-ongelmia.
Marjakauden jälkeen saatiin vielä nauttia vanhan luumupuun sadosta.
Tämä kesä meillä evästeltiin tosi pitkälle omaan maan antimilla. Syötiin salaattia ja marjoja. Kasvihuoneesta tuli salaattia ja tomaattia yli oman tarpeen, kurkkuja kohtalaisesti. Ilmasipulit ja ruohosipulit kasvoivat myös hyvin.
Ja kahdeksasta istutetusta perunasta saimme uusia perunoita syötäväksi neljäkertaa.
Ja kyllä täytyy myöntää että "itsekseen kasvanut" ruoka on parempaa kuin "tehoviljelty"
Venäläinen rakuuna, oregano, minttu, tilli, persilja ja kirveli antoi satoa "vaikka (tyttären)hiirille syöttäis", mutta se onkin ihan oma juttunsa sitten. ;D
Oikein mukavaa syksyn loppua ja alkavaa talvea kaikille lukijoille!<3

1 kommentti:

Kiitos ja kumarrus! Kiva kun jätit kommenttisi.