sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kauniita kevätpäiviä

Perjantaista asti on ollut aurinkoista ja lämintä kevätsäätä. Olemmekin olleet pihalla käytännössä kaiket päivät. Kameraa ei tänä viikonloppuna muistettu kantaa mukana joten taas tulee kuvaton tilannetiedotus.
Marjapensaista on leikattuna ja uusilla tukikehikoilla varustettuna 6 kpl. :) 3 karviaista ja 1 mustaviinimarja vielä kyseisiä hoitoja odottaa, kunhan lumet, myös siitä reunasta tonttia missä majailevat, sulaa.
Metsäpenkissä näkyy jo tulppaaneissa nuppuja, skillan nuppuja myös tontin sulalla reunalla, ehkä yksi päivänliljan alku ja sinivuokossa silmuja. :D
Viiniköynnöksistä Beta on tehnyt pienen pienen alun juuresta, Zilkassa ei näy silmuja suurempia alkuja ja karhunvadelma Sonja näyttää selvinneen talvesta. Ne kaikki oli penkissä nyt ensimmäisen talvensa.
Yksi levähdyspenkki rakennettiin lisää pihalle.
Perhosia ei meillä näkynyt vieläkään :( , yksi närhi, yksi harakka, 5 joutsenta ja isohko parvi jotain vesilintuja nähty (ne lensi niin korkealla että en osaa edes arvailla mitä olivat) :) .
Nipsu pyörähti tänään moikkaamassa Viliä ja naapurin Pyry-koirakin tuli vielä samaan aikaan joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. NytVili on ilmeisesti saanut "raitisilmahalvauksen" kun ei jaksa muuta kuin unissaan sohvalla huokailla.
Ja kun Palmusunnuntai oli pyörahti meillä noitakin vitsoineen. Se oli aika kummastuttava näky, vaikka kyllä se kuitenkin ihan selvästi olisi pitänyt olla meidän Prinsessa, hajun ja äänen perusteella. :D
Rauhallista alkavaa hiljaista viikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Mukavia touhuja ulkona teillä puutarhassa ja kivasti lintujakin bongattu.
    Raitis ilma antaa hyvän unen laadun ihmisillekin, itsekin olin melkein koko ajan ulkona, ja kyllä nukutti viime yönä.
    Leppoisaa ,hyvää viikkoa :)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus! Kiva kun jätit kommenttisi.