keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Arkisto kuukaudelle Marraskuu, 2009

Lokakuu vaihtui Marraskuuksi

Lokakuun puolivälissä vielä raivattiin tilaa kasvihuonetta varten, 3 mäntyä ja 1 koivu sai väistyä. Niistä tuli ihan mukavasti polttopuita seuraavaa talvea varten.
Oksavuoresta tein haketta. Ja kuinka ollakkaan, kivikasa ja betoninvalumuotit olikin taas kerran tullut jemmattua väärään paikkaan. Vaan nytpä sain sitten hyvän syyn ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa “metsäpenkin” tekoa. Tämä penkkihän sai alkunsa kun laitoin sinne keväällä ja kesällä 2008 väliaikaiseen istutukseen taimia joita sain tuttavilta. Vaan nyt kun kukkapenkit rupesi pihalle valmistumaan huomasinkin että taimet ei niihin kaikki mahdu millään, niinpä tämä penkki alkoi laajeta ja laajeta. Tänne tein polkua ja penkin rajausta kivistä. Tässä alemmassa vasemmalla olevassa kuvassa näkyy alue mihin minun oli tarkoitus lopettaa tämän penkin teko, Vaan toisin kävi. Jostain (sisareni puutarhasta) ilmestyi pari tosi ihanasti lahonnutta omenapuun rungon pätkää, jotka minun oli ihan pakko sijoittaa jonnekin. Joten penkki sai luvan jatkua. Näihin puun pätkiin yritän kevääksi keksiä jotkut mukavat istutettavat. Ennestäänhän täällä metsäpenkissä kasvaa jos jonkin moista perennaa ja ahomansikoita, raparperiä ja minttua, ihanana sekamelskana. Nyt maa on niin märkää että kasvihuoneen perustuksia ei pääse kaivamaan ennenkuin routa kovettaa savimaan. Vaan tarkoitus on saada kaivuutyö ja salaojitus tehtyä talven aikana, koska keväällä taas jouduttaisiin muuten odottaamaan niin kauan että maa olisi varmasti kuiva.
Tässä vaiheessa oli vielä mustikassa kaunis ruska vaan se oli muutamassa päivässä ohi. Kultapiisku jatkoi vielä kukintaansa tuolla taustalaa. Mutta muuten rupesi piha olemaan sen näköinen että odottaa talven valkoista peittoa. Nyt näyttää että piha on melkoisen yksitoikkoinen näin syksyisin, kun kaikki koristeet lähtee talviteloilleen ja kasvit vaipuu talvi lepoon.
Marraskuu toi sitten ensilumet tullessaan ja piha sai valkoisen peittonsa ja penkkien reunat kynttilälyhtynsä. Kaiken kaikkiaan pihasta löytyy tällähetkellä 15 lyhtyä ja vielä muutamalle löytyisi vapaa paikka. ;)




Syötävän hyvää

Ilmasipulit ja ruohosipulit kasvoivat hyvin, niiden väliin kylvin itämaista salaattisekoitusta, joka sekin tuotti hyvän sadon. Nyt syksyllä olivat ilmasipulit tehneet niin paljon pikku sipuleita, että kun salaatit oli syöty, ja tökin ne maahan tuli penkki ihan täyteen. Toivon että sipulit talvehtisivat hyvin, koska me tykätään syödä “sipuliheiniä” vaikka joka päivä.
Mansikat alkoi tehdä marjoja vasta heinäkuun puolivälin jälkeen mutta vastaavasti taas marjoja tuli syksyn pakkasiin saakka. Mustikoita päästiin maistelemaan omista pensaista, ne olikin ainoat joiden sato jäi pieneksi. Ei tietysti mikään ihme kun jouduin ne istuttamaan uudelleen kaksi kertaa vuoden välein. (muutosta johtuen)
Mustikoita ja mansikoita vartioi kilpikonnat. Ja punaiset kivet maalattiin Pikku Prinsessan kanssa linnun karkoittimiksi. Tuossa kuvan reunassa näkyy vähän myös hernepenkin kulmaa, siitä saimme sokeriherneitä napsia suihimme pitkin kesää. Vadelmat jotka keväällä istutin, Maurin makeat 8kpl, eivät tehneet marjoja kuin 10kpl. Tämä puute saatiin korvattua hyvin luonnon vadelmilla joita keräsimme yhtenä viikon loppuna 15 litraa. Pensastomaatit 2kpl kasvoivat tänä kesänä ruukuissa, ne kyllä alkoi kypsyä vasta elokuussa joten suurin osa jäi raaoiksi kun pakkaset tuli. Puutarhassa olleet 6 punaistaviinimarjapensasta tuotti runsaan sadon, samoin 3 karviaismarjapuskaa. Eli mehua pitäisi riittää tänä talvena. Mustaviinimarja pensas teki marjoja, mutta ei kovin paljon. Luumuja sen sijaan tuli runsaasti ja ne oli makeita. Kriikunoitakin tuli paljon ja ihan syötäviähän nekin oli, joskaan ei yhtä makeita kuin luumut.

Kiviä ja taas kiviä

Tässä kohtaa pihalla oli alunperin nuo kaksi isointa kiveä, niiden kupeella kasvoi lupiinia. Niiden ympärille valoimme betonista reunuksen kukkapenkille. Siihen vaan alkoi kerääntymään uusia kiviä kun kaivelimme tontille uusia penkkien paikkoja ja siistimme aluetta muutenkin, tuntui että kiviä tuli vastaan joka paikasta. Lopulta päätinkin tehdä siitä “kivipenkin” ja toin siihen myös meidän useiden vuosien aikana keräämät matkamuistot. Kaatuneesta ruukusta kasvaa sammalleimu ja siihen viereen laitoin keltaisen maksaruohon. Koska multaa vielä jäi näin ekana vuotena istutin siihen guineanliisan.Toiselle puolen kiviä istutin mehitähtiä ja tuonne kivien koloon minttua ja kevättä silmällä pitäen vähän helmililjojakin. Ja koska kyseessä oli alunperin kukkapenkki löytyy sieltä myös jokunen perennakin, jopa ne lupiinitkin mitkä oli jo alun alkaen tällä paikalla.Ankassa kasvaa pelargonia ja ruukuissa on vanhoja yrttien siemeniä itämässä.Tässä penkissä, kaatuneen ruukun vieressä, lepäävät meidän (tyttären ja meidän) tuhkatut lemmikkit, jotka odottavat meitä “Sateenkaarisillalla”.
Pikku Prinsessalla on lupa kiivetä kiville ja leikkiä pikku kivien kanssa. Hän nauttii suunnattomasti saadessaan laittaa kivikon uuteen järjestykseen joka kerta käydessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus! Kiva kun jätit kommenttisi.