keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Arkisto kuukaudelle Tammikuu, 2010

Pihakirja

Tälläinen tekele syntyi kun olin laittanut kierrevihkoon yksiväriset kartonkikannet ja sen jälkeen vierailin Karitan Korttimylly-blogissa. Karita oli laittanut namua jakoon ja päätin osallistua arvontaan. Arvontaan pääsee mukaan tekemällä jotain Karitan luonnoksen mukaan. Olen askarrellut todella vähän, enkä koskaan mitään toisen luonnoksen mukaan Materiaalitkin on vähän alkeellisia, mutta kyllä tuo asiansa ajaa kun kantelen sitä tuolla pihalla ja yritän löytää kukkia joita olen kylvänyt/istuttanut sinne. Kirjoittelen muistiin mitkä kukat menestyy ja mitkä ei. Osaan sitten hankkia jotain ihan uutta kokeiltavaksi, enkä joka vuosi uudelleen ja uudelleen niitä jotka ei meillä viihdy. Todennäköisesti kirjoitan siihen myös kasvihuonekasvatus kokeiluista muistiin mitkä kasvit on siellä onnistuneet ja mitkä eivät. Ja ehkäpä joitain ideoita tulevaisuudessa mahdollisesti toteutettaviksi.


Kevättä rinnassa

Näissä maisemissa:Aika uskomatonta, mutta silti totta, tänään tuli ihan yks’ kaks’ tunne että kevät on tulossa. Lunta meillä on reilut 50 cm mutta se ei mieltä lannistanut. Räystäiltä tippui vettä ja lämpötila oli plussanpuolella koko päivän.
Päätin sitten leikata viiniköynnökset ja tyhjensin kasvihuoneen katolta lumet, jo kolmannen kerran tänä talvena.

Talloin siinä ohimennen meidän Vili-koiralle polkuja, se reppana kun ei pääse etenemään umpihangessa kun on niin pieni. Polkuja tuli kasvihuoneen ympärille ja vähän tuonne ryteikköönkin, nyt voi koira taas aloittaa ulkoilun omalla pihallakin kun pääsee haistelemaan ympäristöään.

Huilitauolla sitten istuin kasvihuoneessa ja päässä vilisi ajatuksia ensi kesän viljelyksistä. Saattaahan se olla että tämän talven pakkaset ei vielä ole ihan ohitse mutta tämä päivä oli kyllä tosi mukava ja toi kevään ensimmäisen vihjeen meidän pihaan.
Tein itselleni myös vihkon johon kerään pihalla olevista kasveista tietoa ja pystyn myös seuraamaan mitkä siellä jaksavat talvehtia ja mitkä häviävät pois.
Mutta nyt on taas lopetettava, kuului kamala rumina, talon katolta tuli lumet alas kerta rysäyksellä. Täytyy käydä siirtämässä ne pois tuosta kulku väylältä.
Oikein ihanaa kevään odotusta kaikille lukijoilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus! Kiva kun jätit kommenttisi.